Kristian elokuva koskettaa syvältä.

Kristian-elokuva on harvinaisuus suomalaisessa elokuvamaailmassa. Se on tehty pienellä budjetilla vapaaehtoistyönä ammattimaisella otteella. Elokuvan tekoon on osallistunut suuri joukko vapaaehtoisia, joista suurin osa on Saarijärveltä ja sen lähialueilta. Sitä esitetään ympäri maatamme ja laajemminkin.
Elokuva perustuu maailman kuuluun John Bunyanin kirjaan ”Kristityn Vaellus”. Vaikka kirja on kirjoitettu 1600-luvulla, siinä olevat tarinat ovat edelleen ajankohtaisia. Elokuva on koskettava, puhdistava ja parantava kokemus. Road Movie-tyyppinen fantasia-elokuva koskettaa katsojaansa syvältä. Musiikki ja upea maisema- ja kopterikuvaus ovat saaneet erityistä kiitosta. Huomattavaa on, että pääkuvaajana toiminut Juha-Pekka Paananen on voittanut Vuoden Luontokuva-palkinnon syksyllä 2016.
Elokuva uppoaa hyvin suomalaiseen sielunmaisemaan. Kristinuskon todellisuus välittyy erilaisten fantasia hahmojen kautta. Ne edustavat niitä haasteita, kiusauksia ja epäuskonkin syövereitä, joita kristitty vaelluksessaan joutuu kohtaamaan. Miten päähenkilö selviytyy Epätoivon, Ahneuden, Viettelijän tai Ennustaja-Saigan pauloista? Näihin saat vastauksen, kun tulet katsomaan elokuvaa Tampereen Toivon portti-seurakuntaan keskiviikkona 18.1.2017 klo 19.